Volvo 245 AT -> FT -muutosprojekti

Taas uusia projekteja esillä eli 245 farkun muuttaminen kaasutinkoneesta ruiskutusmoottoriksi yhteistyössä Oksanen Trimning kanssa.

Tekstin alkuperä: Tonin Volvo-sivut sekä Oksanen Trimning Tomi

Sillä aikaa kun Helsingissä kutiteltiin B22:sta 195 hv ilmoille, niin Hämeenlinnassa valmistui 245 farkun AT -> FT muutosprojekti kaikessa hiljaisuudessa ja piilossa pahalta maailmalta.

Volvo-kerhon rompetorilla syyskuun lopulla saatiin Oksanen Trimningiltä sen verran kiintoisa tarjous Bosch LH 2.2 Jetronic ruiskutuslaitteistosta, ettei siitä voinut kieltäytyä. Aluksi mietittiin muutosprojektia sähköpostin ja Volvolandian pikaviestien voimin. Pikku hiljaa kokonaisuus alkoi hahmottua ja projekti vaikutti toteuttamiskelpoiselta ajatukselta. B200K -> B19 AT IC -projektista viisastuneina päätettiin varata projektin asennuksille riittävästi aikaa. Pääarkkitehtina projektissa toimi Tomi, joka suurelta osin saneli mitä ja milloin tehdään. Syyslomien sattuessa sopivasti, päätettiin jättää koko auto viikoksi Hämeenlinnaan rauhassa asennukseen. Käytännön syistä siis Tonin Volvo-sivut eivät olleet mukana itse asennuksissa - mutta hengessä kuitenkin ;). Seuraavaksi tietoa mitä kaikkea tarvitaan, kun muutetaan kaasutinkonetta ruiskutusmoottoriksi.

Aloitetaan vaikkapa bensatankista kohti moottoria. Itse bensatankkiin tarvitaan siirtopumppu-anturi "hässäkkä". Kiitos Juha L., hyvin toimii. Anturin pystyy vaihtamaan huoltoluukusta irrottamatta itse bensatankkia. Tietysti toinen vaihtoehto on vaihtaa tavallisen bensatankin tilalle ruiskun tankki, missä on siirtopumppu valmiina. Ohjeet tankin vaihtoon täällä.

Seuraavaksi vedetään bensalinjat itse suodattimelle sekä pumpulle. 200-sarjan malleissa on valmiiksi alkuperäisen pumpun telinepaikat auton alla. Mikäli kyseessä on vanhempi 200-sarjan auto niin pitää varmistaa, että polttoainelinjan paluuputket ovat valmiina tai ne täytyy tehdä erikseen. 245 -87 (org. B200K) tämä asia oli kunnossa.

Seuraavaksi päästään itse moottoritilaan. Alkuperäinen suunnitelma oli pitää oma 398 kansi paikoillaan, mutta Oksanen Trimning TGY luovutti LH 2.2 laitteiden lisäksi pienivesikanavaisen 530 kannen turbon pakoventtiileillä varustettuna. Kansi lähinnä sen takia, että se oli valmiiksi "FT-kansi". Alkuperäisestä pienivesikanavaisesta 398- kannesta olisi muuten joutunut tulppaamaan imusarjan vedenkierron sekä poraamaan lämpötila-anturille oman paikan. Se mitä TGY saa konepellin alle ensi kesäksi 2004 onkin ihan toinen juttu ;). Ja sitten muuta huomioitavaa:

Nakutusanturille pitää tehdä paikka lohkoon sekä kierteet M8-pultille. Optimaalisin paikka anturille on kakkos- ja kolmospytyn tienoilla.

          Lämpötila- ja nakutusanturit

Virranjakaja täytyy vaihtaa, alkuperäinen R-sport jakaja ei sovi ruiskutusmoottoriin
Bensapumpun telineelle on valmiina paikat auton alla. Polttoaineletkua pitää olla + klemmareita. Lisäksi täytyy olla ruisku-Volvon suodatin, johon pitää saada sopivat letkuliitännät. Yksi hyvä paikka suodattimelle on auton alla telineessä, missä polttoainepumppukin tulee olemaan. Siihen sopivat liittimet vaikka Hi-Flexistä.

          Polttoainepumppu ja suodatin alkuperäisessä Volvon kiinnityskehikossa auton alla.

Vähän täytyy tehdä johtohommia, jotta saadaan sähköt tarvittaviin paikkoihin.
Jos on kyseessä automaattivaihteistolla varustettu auto, niin jalka Kick Down -vaijerin kiinnitykselle pitää myös hoitaa.
Imuilman määrää mitataan ilmamassamittarilla, imu/ahtoilman lämpötilalle ei ole anturia. Motronicissa on anturi ahtoilman lämpötilalle, LH:ssa ei. Ilmamassamittari pitää saada sovitettua turbon ja ilmanputsarikotelon väliin.

          LH 2.2 ilmamassamittari

"Boksit" eli elektroniikka tulee apumiehen jalkatilaan. Ne on syytä saada kunnolla kiinni ja mielellään siten, ettei jalkatilaan pääse vesi

          LH 2.2 ohjausyksikkö

Bensapumpun releellekin oli johtosarja valmiina

         

Kuvia uudesta B19 FT IC moottorista. Ei taida montaa tämän mallista moottoria olla liikenteessä Suomen maalla ;). Hki - Hml välille mitattiin alustava kulutus loskakelissä 8,9 l/100 km, ei tule Srömppää enää ikävä...

       

Valmis FT haettiin Hämeenlinnasta 25. lokakuuta. Paikan päälle mentiin IC 53 Hki - Hml junalla. Lumisateidenhan ei pitäisi vaikuttaa kiskoliikenteeseen millään lailla, mutta niin vaan juna oli myöhässä 30 min. Hämeenlinnaan saavuttaessa, hyvä VR! Talvi tulee joka ikinen vuosi, joten miksi junat ovat aina myöhässä kun tulee pieni pakkanen ja muutama hiutale lunta?!? Hämeenlinnan tallilla oli myös Oksanen Tuning RHX 242 -projekti nähtävillä. Tonin Volvo-sivuthan luopuivat autosta B200K -> B19AT IC -projektin ohessa, ja vain sen takia koska tiedettiin kyseisen ja harvinaisen yksilön saavan arvoisensa kohtelun Oksasten talleilla. Auton sisusta oli purettu ja ruostevauriot olivat autossa yllättävän vähäisiä. Pieni katumuksen poikanen käväisi mielessä, olisikohan sittenkin pitänyt...

Toivottavasti 242 RHX-projekti valmistuu kesäksi 2004 ja päästään samalle viivalle 142 B22:n kanssa. Kaikki urheiluautothan ovat kaksi ovisia (ja punaisia ;D). Lisää RHX-projektista Oksanen Trimning kotisivuilta. Takaisin Helsinkiin ajettiin liukkaalla kelillä kesärenkailla kieli keskellä suuta. Olisi ollut sääli löytää itsensä tien poskesta lumikinoksesta uuden FT-moottorin kanssa. Ne hommat jätettiin suosiolla muille...

Tiivistelmä mitä tulee huomioida AT -> FT projektissa:

AT kannesta imusarjan vedenkierron tulppaus
Em. kanteen jenkatapit + kierretulpat
Vedenlämpötila-anturi
Nakuanturi
Siirtopumppu tankkiin
Bensan paineensäädin
Bensapumppu + suodatin
Liittimet (esim. Hi-Flex)
Polttoaineletkua + klemmareita
Mekaanisen bensapumpun peitelevy lohkoon
Virranjakaja
Kick Down -vaijerin kiinnitys (jos automaatti)
Ilmamassamittarin kiinnitys
LH ohjausyksikön läpivienti rintapeltiin
Sähköjohdotuksia

Kiitokset Tomille hyvin suoritetuista asennuksista sekä vaivan näöstä osien hankkimisen suhteen. Projekti onnistui hyvin ja turboahdettu LH 2.2 ruiskutusmoottori on sangen miellyttävä ajaa. Onko sinulla tarvetta auton virittämiselle tai korjaamiselle? Ota rohkeasti yhteyttä oksanentuning@hotmail.com ja käväise heidän kotisivuillaan. Saat varmasti asiantuntevaa sekä ystävällistä palvelua. Lisää asiaa tarinoidaan Volvo-henkisissä pikkujouluissa Tampereella 5. joulukuuta.

 Copyright © 2003 [Tonit.org/Oksanen Trimning]. All rights reserved.